Author Archives: Miia Laaksonen

Esittelyssä lähettiläs Riikka Heinonen

Minusta tulee isona juoksija!  Terveiset juoksulenkiltä! Vihdoin tämä tapahtuu, että otan aikaa ja harjoittelen tekemään jotain ensin kunnolla sen sijaan, että hyppään suoraan syvään päätyyn ja teen vähän sinne päin.   Olen yksi Naisten kympin juoksulähettiläistä ja minulla on ilo osallistua juoksuvalmennukseen 8 kuukauden ajan! Olen tästä aivan fiiliksissä. Juoksu on minulle ollut vaikeaa siitä syystä, […]

Esittelyssä lähettiläs Jenni Virta

Olen Jenni, 37-vuotias ruuhkavuosia Vantaalla elävä kolmen alle 12-vuotiaan lapsen äiti sekä puoliso. Olen aina ollut kova kävelemään mutta juokseminen on mielestäni aina vaatinut jonkin ihan omanlaisensa kunnon. Ajatuksissa on monesti kyllä ollut siirtymä kävelystä juoksuun mutta se on jäänyt rankkuutensa vuoksi aina joko ajatuksen tasolle tai yhteen kokeilukertaan. Kävelyn lisäksi, harjoittelen aktiivisesti kuntosalilla ja […]

Esittelyssä lähettiläs Jasmin Kolehmainen

”Mun juoksutausta on sellainen, että sitä ei juurikaan ole. Ollessani n. 15-16 -vuotias muistan hölkänneeni tuskaisesti 5km lenkin ajassa 35min, kun olin päättäväisesti hammasta purren edennyt kävelystä hölkkäkuntoon pikkuhiljaa. Kun saavutin tuon 5km hölkkämatkan, niin myös hölkkääminen jäi. Se ei tuntunut hyvältä, vaan päinvastoin hyvin ikävältä, etenkin pistona kyljessä. En ole siis koskaan nauttinut ensimmäisestäkään juoksuaskeleesta […]

Esittelyssä lähettiläs Suvi Lamminaho

Olen Suvi Lamminaho, 30-vuotias ikuisesti nuori lahtelainen. Olen aloittanut elämäntapamuutoksen vuoden 2020 alkupuolella ja kiloja on pudonnut tähän mennessä noin -25 kg.     Olen alkanut harrastamaan liikuntaa kunnolla vasta aikuisiällä ja minulla on ollut kausia, kun en ole liikkunut juuri lainkaan ja olen myös ollut koko elämäni painojojoilija. Olen kärsinyt elämäni aikana mielenterveysongelmista ja kokenut pari työuupumusta, […]

Esittelyssä lähettiläs IIna Moukola

Moikka! Tässä tulee mun juoksutarina. 🙂  ”En pidä itseäsi niin sanotusti juoksijatyyppinä. Taustallani on kyllä äidin kanssa vuosia sitten Helsingissä juostu puolimaraton, ja osallistun nyt jo viidettä kertaa Pirkan Hölkkään, jonka pituus on hurjat 33 kilometriä. Hölkän reippailen läpi vuoroin kävellen, vuoroin hölkäten. En ole rehellisesti sanoen edes varma, kauanko pystyn juoksemaan yhtäjaksoisesti nykyään. Koen, että äidiksi tulemisen jälkeen juoksukuntoni […]

Naisten Kympille jälleen Ekokompassi-sertifikaatti

Huomioimme ympäristöasiat Suomen Urheiluliiton juoksutapahtumat Naisten Kymppi ja Helsinki City Running Day panostavat ympäristöasioiden huomioimiseen. Osoituksena tästä tapahtumille on jälleen myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti. Ennen sertifikaatin uusimista Ekokompassi-ympäristöjärjestelmän organisaatio perehtyi tapahtumien suunnitelmiin ympäristöasioiden huomioonottamiseksi ja toteutti paikan päällä tapahtuvan auditoinnin lokakuun alussa järjestetyllä Helsinki City Running Daylla. Auditoinnissa tarkasteltiin mm. eri jätelajien muodostumista ja kierrätystä eri puolilla […]

Osallistumalla lahjoitat Sydänliitolle

Naisten Kympin osallistujat tukevat Sydänliiton työtä: ”Suurella sydämellä kohti Naisten Kymppiä” Naisten Kympin ja Sydänliiton monivuotinen yhteistyö jatkuu ja syventyy. Jokainen 21. toukokuuta 2022 Helsingissä järjestettävälle Naisten Kympille osallistuva kartuttaa osallistumismaksullaan yhdellä eurolla Sydänliiton hyväksi kerättävää hyväntekeväisyypottia. Sydänliiton tekemä työ suomalaisten sydänterveyden edistämisen eteen hyödyttää kaikkia suomalaisia. Naisten Kympillä on vahva halu olla edistämässä tätä […]

Valmennuspaketit myynnissä nyt!

Rebekka Jaakkola on Naisten Kympin 2022 virallinen valmentaja!   Naisten Kympin uusi virallinen valmentaja Rebekka Jaakkola auttaa sinua läpi talven harjoittelemaan Naisten Kympille järkevästi ja niin, että sinä voit keskittyä vain juoksusta nauttimiseen. Valmennukset sisältävät lähes kaiken, mitä tarvitset peruskuntosi tai juoksukuntosi kehittymiseen. Tutustu tästä eri kuntotasoille suunniteltuihin valmennuksiin, ja ota tähtäimeesi 21.5.2022 Naisten Kymppi […]

Lupa tapahtuman järjestämiselle saatu!

Citroën Naisten Kymppi järjestetään erityisjärjestelyin Helsingin epidemiayksikön tartuntatautilääkäri on hyväksynyt Citroën Naisten Kympin  suunnitelmat tapahtuman turvallisesta järjestämisestä, ja näin ollen tapahtuma voidaan järjestää 28.8.2021! Päivitetty suunnitelma tarkoittaa muutoksia erityisesti lähdön järjestelyihin. Lähtö porrastetaan starttaamaan 50 hengen ryhmissä, joissa on mahdollistaa ryhmittyä fyysistä kontaktia välttäen. Nopeimmat starttaavat ensimmäisenä, ja kävelijät viimeisenä, kuten normaalistikin. Toimitsijat opastavat lähtöalueelle […]