82Päivää 08Tuntia 20Minuuttia 30Sekuntia
EtusivuBlogiEsittelyssä Kympin Naiset: Aino

Esittelyssä Kympin Naiset: Aino

Kympin Naiset -valmennusryhmään valittiin loppuvuodesta 2019 kymmenen naista valmistautumaan kohti Citroën Naisten Kymppiä 9.5.2020 juoksuvalmentaja Kirsi Valastin johdolla. Tässä juttusarjassa esittelemme kaikki Kympin Naiset -valmennusryhmän jäsenet! 🙂 Tervetuloa mukaan seuraamaan heidän matkaansa kohti Citroën Naisten Kymppiä! Tällä kertaa esittelyvuoroon pääsee Aino, jonka haaveissa siintää Citroën Naisten Kympin hölkkääminen läpi toukokuussa.

Kuka olet? 

Olen Aino, kotini on Helsingissä ja tällä hetkellä olen Pohjanmaalla pätkätöissä työvalmentajana. Miehen kanssa sinne lähdettiin vajaat neljä vuotta sitten. Kummankin lapset ovat omillaan, joten päästiin tekemään tämä irtiotto.

Millainen on liikuntataustasi? 

Aloitin liikunnan abikeväänä, ja siitä lähtien olen vuosien saatossa juossut, fillaroinut, uinut, hiihtänyt, käynyt kuntosalilla, ryhmäliikunnassa ja mitä näitä nyt onkaan. Naisten Kympillä olen ollut mukana alusta asti, poissa lasten syntymät ja muutaman kiireisen työvuoden.

Miltä tuntui tulla valituksi Kympin Naiset –ryhmään? 

Ihan upea juttu! Tämä motivoi liikkumaan taas aktiivisesti. Naisten Kympille olen lähtenyt nyt Pohjanmaan vuosinakin, koska se on kuulunut niin oleellisena osana kesän tuloon.

Millä tavalla liikut tällä hetkellä? 

Aloittelen liikuntaa nollasta pakollisen breikin jälkeen. Viime keväänä polvi kipeytyi ja sen takia 2019 Naisten Kymppi piti kävellä. Nyt parantelen ennen joulua murtunutta rannetta. Kävely on riittänyt näin alkuun, mutta mieli palaa tekemään enemmän heti kun se onnistuu.

Miten saat liikuntahetket mahdutettua arkeen? 

Normimeininki on ollut kaksi kertaa viikossa kuntosali+uinti sekä siihen lisäksi yhtenä iltana pilates ja lisänä ehkä juoksu tai kävely. Nyt täytyy katsoa, millaiseksi tämä kevät muodostuu, kun vasemman käden kuntoutus on alkamassa kipsin poiston jälkeen.

Mikä sinua motivoi liikkumaan?
Juokseminen on minun tapani liikkua. Tykkään siitä tosi paljon. Liikunnasta tulee hyvä mieli. Se ehkäisee stressiä ja tuo hyvät unet.

Onko sinulla tavoitetta Citroën Naisten Kympin suhteen?

On on, tietenkin. Jos saisin sen hölkättyä läpi, olisin tosi onnellinen. Katsotaan,  miten käy. Hätätilassa käveleminenkin riittää, jos ei muu suju.

Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää muille Citroën Naisten Kympille valmistautuville?

Parasta Naisten Kympillä on mielestäni hyvä fiilis ja iloiset ilmeet. Sen lähestyminen saa joka kevät aloittamaan liikunnan heti kun talviunilta on herätty. Pitää lähteä liikkeelle, että kymppi kulkee toukokuussa. Nautin tunnelmasta ja siitä, että siellä liikutaan oman kunnon mukaan ilman ajanottoa. Tykkään myös Kympin ympärille rakennetusta markkinameiningistä. Tsekkailen näytteilleasettajat ja harva se vuosi olen ostanut jotain liikuntavermeitä.

Mistä sinut löytää somesta, jos haluaa seurata matkaasi kohti Citroën Naisten Kymppiä?

Minut löydät Instasta tunnuksella @alppiai Sinne aion julkaista kevään fiiliksiä matkalla Naisten Kympille.

Kiitos Aino ja paljon tsemppiä harjoitteluun! 🙂 Lue kaikkien Kympin Naisten esittelyt täältä! Jos sinäkin haluat liittyä Kympin Naisten seuraan ja ottaa tavoitteeksi kymmenen kilometrin lenkin Citroën Naisten Kympillä 9.5.2020, pääset ilmoittautumaan täällä!