IloMetri Oy on vuonna 1989 perustettu tapahtumiin erikoistunut yritys, jonka kruunun jalokivi on vuodesta 1984 järjestetty Naisten Kymppi. Tapahtuma myyttiin Suomen Urheiluliitolle vuonna 1989. Omistussuhteessa tapahtuneen muutoksen jälkeen IloMetri Oy on järjestänyt tapahtumaa Suomen Urheiluliitolle avaimet käteen -periaatteella.
Naisten Kympin lisäksi Ilometri on järjestänyt vuosien varrella lukuisia muita tapahtumia. Olemme olleet muun muassa mukana edistämässä naisten liikuntaa ja suomalaisten yritysten vientiä Venäjällä sekä kehittäneet Suomen Palloliitolle Unelma Cuppi -jalkapallotapahtuman.
Mikäli kaipaat apua isojen tai pienien tapahtumien järjestämisessä, autamme mielellämme. Tarjoamme yhdessä kokeneiden ja ammattitaitoisten alihankkijoidemme kanssa kaiken tarvittavan tapahtumien onnistumiseen! Autamme mielellämme myös pienempien osakokonaisuuksien työstämisessä sekä tarjoamme konsultaatiota ja koulutusta tapahtumiin liittyen.
Erityisosaamisalueitamme ovat massatapahtumat, viranomaiskontaktit, logistiikka, tapahtumien kehittäminen ja tapahtumamarkkinointi.