Olen Satu, 41-vuotias Islannissa asuva suomalainen. Inhosin yli 30 vuotta elämästäni juoksemista. Koululiikunta kuului inhokkeihini ja kun myöhemmin aikuisena yritin aloittaa lenkkeilyä alusta, se tuntui täysin ylitsepääsemättömältä toiminnalta. Keuhkoissa poltti, jalkoihin sattui eikä koko hommassa tuntunut olevan yhtään mitään järkeä. Kävin paljon punttisalilla, joten voimani kasvoivat, mutta lenkkeilykunto ei. Ymmärsin jossain vaiheessa, että lenkkeilyongelmani syy löytyy heikosta peruskunnosta. Hölkkäkin tuntui huonolta, koska peruskuntoni oli niin heikoissa kantimissa. Hyvään peruskuntoon ei ole oikoteitä; on maltettava harjoitella hitaasti ja kehoa vain vähän rasittaen. Päätin yrittää. Aloin harjoitella vähitellen; ensin kävelemällä pitkiä matkoja, lisäämällä hieman hölkkää sinne tänne ja pikkuhiljaa pidentämällä hölkän määrää. Vähitellen kuntoni alkoi nousta. Ja yllätys yllätys: lenkkeily alkoi tuntua todella mukavalta!
Kun sain mahdollisuuden osallistua Naisten Kymppiin tähtäävään valmennukseen, lähdin innolla mukaan. Haluan nostaa peruskuntoani vielä lisää ja tuntea juostessa vieläkin enemmän riemua. Ei pinnistelyä eikä tuskanhikeä, vaan vaivattomuutta ja juoksemisen riemua. Ei kannata koskaan yrittää tehdä kerralla kaikkea, koska juuri silloin mistään ei tule yhtään mitään. On parempi edetä pienin askelin, yhdestä päämäärästä toiseen. Ei suoraan kympin lenkille, vaan ensin vaikka kilometrin tai kahden. Pikkuhiljaa parantaen ja siten, että olo on jatkuvasti mukava. Olen oppinut tätä Naisten Kymppiin tähtäävässä valmennuksessa: Lenkkeilyn kuuluu olla mukavaa.
En mittaa kilometriaikoja enkä aina edes sykkeitä. Jos jotain mittaan, niin sitä, että juoksenhan minä nyt tarpeeksi hitaasti, että ehdin varmasti katsella maisemia ja kuunnella luureissani lenkkien aikana soivaa loistavaa äänikirjaa eteenpäin mahdollisimman paljon.
Satu Rämö
https://www.instagram.com/satu_ramo/