”Mun juoksutausta on sellainen, että sitä ei juurikaan ole. Ollessani n. 15-16 -vuotias muistan hölkänneeni tuskaisesti 5km lenkin ajassa 35min, kun olin päättäväisesti hammasta purren edennyt kävelystä hölkkäkuntoon pikkuhiljaa. Kun saavutin tuon 5km hölkkämatkan, niin myös hölkkääminen jäi. Se ei tuntunut hyvältä, vaan päinvastoin hyvin ikävältä, etenkin pistona kyljessä. En ole siis koskaan nauttinut ensimmäisestäkään juoksuaskeleesta ennen Rebekan valmennusta.
Missä sitten menen tällä hetkellä? Nykyisin olen ollut parin vuoden ajan aktiivinen kävelijä. Kävelen lähes kaikkialle sekä työ- että vapaa-ajalla. Viikossa askelia kertyy noin 50-60 kilometrin edestä. Tämä ei ole ollut aina itsestäänselvyys, sillä olin vuosien ajan todella inaktiivinen, joten olen hyvin iloinen siitä, että onnistuin juurruttamaan kävelyn luontevaksi osaksi arkirutiinejani. Tänä syksynä otin seuraavan askeleen, kun pääsin mukaan Rebekan Kävelystä juoksukuntoon -valmennukseen ja Naisten Kympin lähettilääksi!
Rebekan valmennuksessa mun tavoitteena on kohottaa kuntoa sekä löytää se juoksun ”flow” maltillisella ja nousujohteisella harjoittelulla. Olen ollut hyvin tykästynyt valmennukseen alusta lähtien, sillä harjoitukset ovat sopivan kuormittavia ja motivoivia – jatkuvasti on läsnä sellainen tunne, että kykenen hoitamaan treenin loppuun. Onnistumisen tunteet ovat olleet hyvin palkitsevia sekä saavat oikein odottamaan seuraavaa treeniä.
Mun lähtöryhmä ensi toukokuun Kympillä on Hölkkääjät ja tavoitteeni on hölkätä koko kymppi niin, että juoksun flow olisi vahvasti läsnä. Nähdään Kympillä!”
Jasmin Kolehmainen