Esittelyssä lähettiläs Jenni Mattila

Juoksua aloin järkevämmin ja suuremmassa mittakaavassa harrastaa 2013 PT-ystäväni juoksukoulussa. Ensimmäisen kymppini juoksin Naisten kympillä keväällä 2013! Nälkä kasvoi syödessä aika nopeasti ja jo seuraavana vuonna 2014 oli ensimmäisen puolimaratonin ja maratonin vuoro. Pian maratonin jälkeen sairastuin rintasyöpään, mutta leikkauksien ja hoitojen jälkeen pääsin jälleen pikkuhiljaa liikunnan ja juoksun pariin. Sillä tiellä olen jatkanut! Juoksen suunnilleen 1-3 kertaa viikossa, tavoitteena on nykyään ennemminkin nauttia ulkoilusta ja liikunnasta, ilman että jahtaisin uusia ennätyksiä. Kroppa ei myöskään ole entisellään ja se on täytynyt vain hyväksyä. Tykkään osallistua erilaisiin juoksutapahtumiin ja niitä on yleensä vuodessa 5-6. Juoksun parista olen myös löytänyt uusia tuttavia ja ystäviä. Tavoitteena on jatkaa harrastusta ilman, että palaan entiseen suorittaja-moodiin. :)  

Jenni Mattila

Ota seurantaan